Näin alkuun anaaliseksissä

Anaaliseksi on nautinto – näin pääset alkuun

Kyllä, anaaliseksi on ihanaa. Ei se tietenkään kaikkien suosikkireikä ole, mutta silti yhä useampi pariskunta tuuppaa myös kakkoseen osana tavallista seksielämää. Ensimmäinen kerta jännittää aina ja siksi keräsimme tähän artikkeliin vinkkejä.

”Mitä peppuseksi on?” Perse- eli anaaliseksiksi voidaan laskea kaikki peräaukon alueen kiihottaminen. Sen ei aina tarvitse olla suoranaista penetroitumista, ei ainakaan peniksellä. Lisäksi peppuseksissä niin nainen kuin mieskin voi olla ottavana osapuolena.

Peppuseksissä on kuitenkin muutamia perusjuttuja, jotka kannattaa muistaa. Muuten se voi huonoimmassa tapauksessa olla kivaa vain toiselle teistä – tai ehkä ei kummallekaan. Alta löydät vinkit, jotka toimivat niin ensimmäisellä kerralla kuin kokeneille konkareillekin.

Sisällys

1. Pese paikat puhtaaksi

Puhtaus on puoli ruokaa. Sekä perseen nuoleminen että kullin (ja lelujen) tunkeminen anaaliin on paljon mukavampaa, kun siellä ei ole kikkareita tiellä. Jos sinulla on kiire, peseydy puhtaaksi käsisuihkun avulla. Jos sinulla on aikaa valmistautua, on lämmin kylpy erinomainen vaihtoehto.

2. Käytä runsaasti liukuvoidetta

Kitka on vihollinen anaaliseksissä. Liikaa kitkaa ja kaikkia sattuu. Siksi on paljon parempi käyttää hieman liikaa liukkaria kuin hiukan liian vähän.

3. Älä hötkyile

Hiero peräaukkoa ja sen ympäristöä sormillasi. Kiusaa ja lämmittele. Laita ensin yksi sormi sisään. Sitten kaksi.

Vasta kun vastaanottava osapuoli on sitä mieltä, että hän on valmis, on aika tunkea sisään dildo, kulli tai anaalitappi.

Laita vain osa kullista sisään. Ota se ulos. Laita se uudestaan sisään vähän syvemmälle. Etene hitaasti. Kun olette pikkuhiljaa saaneet peniksen kokonaan tai lähes kokonaan sisällesi, pitäkää sitä siellä hetki. Odotelkaa ja tunnustelkaa.

Älä tee näitä

Peppuseksissä on pari perusjuttua, joita ei kannata unohtaa. Tässä on perseseksin ”DON’Ts”.

  • Älä tunge mitään sisälle kuivana.
  • Älä tunge mitään sisälle liian nopeasti.
  • Kun lopetatte, ota penis hitaasti ulos, jotta vältytte molemmat kivulta.

Apuvälineet

Liukkarin lisäksi muita anaaliseksiin sopivia apuvälineitä ja seksileluja ovat anaalitapit, anaalikuulat, vibraattorit ja anaalisuihkut.

Lelut voivat olla joko moottoroituja, kiinteitä tai pumpattavia. Tuotteita on sekä jäykkiä että taipuvaisia aina silikonista ja lasista metallisiin asti. Anustapit voivat olla juomutettuja, nystyröityjä tai sileitä.

Seksilelujen käyttö peppuseksissä ei ole mitenkään pakollista, mutta ne voivat tuoda mukavaa vaihtelua sormien ja kullien lisäksi.

Suosittelemme ensimmäsellä kerralla kokeilemaan ihan vain sormia ja penistä. Jos sormet tuntuvat mukavalta – voitte myöhemmin tilata netistä leluja nautintojen maailman monipuolistamiseksi.

Kaikki apuvälineet peppuseksiin

SexShop LogoSexShop.fi on 100%:sti suomalainen seksikauppa.

SexShopilla on myymälä Helsingin Kalliossa ja seksikauppa netissä.
siirry-kauppaan
Seksitori.fiSeksitori.fi on yksi Suomen nopeiten kasvavista seksilelujen verkkokaupoista! Jo yli 9000 eri tuotetta varastossa ja edulliset hinnat!siirry-kauppaan

Entä jos se tuntuu epämukavalta?

Kaikki eivät anaaliseksistä pidä. Eikä se mitään haittaa. Ensimmäinen kerta voi olla epämiellyttävä ihan vaan jännityksen takiakin. Jos sama tunne jatkuu vielä toisella ja kolmannella kerralla – tai jos tunnet epämiellyttävän tunteen lisäksi kipua, kieltäydy peppuseksistä.

Selitä kumppanillesi, että et nauti siitä. Niin yksinkertaista se on. Jos kumppanisi välittää sinusta, hän ymmärtää. Voitte kokeilla muita seksuaalisia asioita.

Leave a Reply